Timberwise -parketti

V edistää remonttijuttuja jatkuvasti pikkuisen. Sen seurauksena olemme päässeet esimerkiksi lattia-asioissa jo johonkin lopputulemaan: meille tulee laattaa (eteiseen, käytännöllisyyssyistä) ja parkettia.

Niin kuin kuvista saatatte päätellä, täällä ennestään oleva parketti on nähnyt parhaat päivänsä jo joskus silloin 50-luvulla, jolloin se selvittelyjemme mukaan on asennettu. Ajattelimme alunperin säilyttää vanhan, mutta käyttämämme parkettiliikkeen mukaan tätä parkettia ei kannata hioa, sillä se ei ole kokopuuta vaan sen verran huonoa materiaalia, ettei siitä tule hyvä eikä se taitaisi edes kestää hiomista. Niinpä siis joudumme hankkimaan koko asuntoon uuden lattian.

Näiden suurten päätösten lisäksi olemme myös päässeet jo siitäkin yksimielisyyteen (ainakin minun käsittääkseni), mistä meille tulee parketti. Tämä on sellainen avioliiton flow-hetki.

V haluaa valkolakatun parketin. Minullekin sellainen käy, mutta sen on syytä olla sitten ihan valkoinen eikä sellainen, josta paistaa puuta läpi. Koska valkolakattu parketti on totta kai järkevin mahdollinen valinta koiraperheeseen, täytyy kestävyysnäkökohdatkin ottaa huomioon. Espoossa meillä oli saarniparketti (ihan sen värinen, mitä saarniparketti nyt luonnontilassa on) ja se kesti koirien liirailut aika kivasti. Saarni on siis hyvä ehdokas tännekin. 

Olemme toistaiseksi löytäneet vain yhden parkettimalliston, joka täyttää minun ehtoni oikeasta valkoisuudesta. Se kelpaa myös V:lle, joten olemme jo melkein käyneet ostoksilla.

Kuten jo saatoitte arvata, lattiaksi on aikomus asentaa tällainen Timberwise-parketti.

Mallipalojen perusteella minä kannatan tammea, V kannattaa saarnia. Saatan antaa periksi, sillä se tarkoittaa etulyöntiasemaa seuraavassa valinnassa. Esimerkiksi keittiöstä päätettäessä.

 Terveisin, I

Lantern -valaisin

Iittalan sivuilla muotoilija Harri Koskinen kuvaa Lantern -valaisinta jalustalle nostetuksi valoksi. Valo nimittäin näyttää leijailevan tämän suupuhalletun, puhdaspiirteisen lyhdyn sisällä.

Olen haaveillut Lanternista jo kauan. Jotenkin vain olen koko ajan ajatellut, että nyt ei ole oikea aika. Hankin sen sitten remontin jälkeen. Hankin sen sitten meidän Oikeaan Kotiin. Hankin sen sitten, kun mitään muuta tähdellisempää hankittavaa ei ole. Yllättävää, että tällä logiikalla ei hankkimisesta ole tullut mitään.

Tähän saumaan osui taas lähipiiri. Jouluna meitä nimittäin odotti ihana yllätys yhdessä paketissa: sieltä paljastui kaunis, valkoinen, sähköllä toimiva Lantern. Nyt meillä siis on sellainen ja voin sanoa, että Harri Koskisen kuvaus kuulostaa juuri siltä, miltä tämä valaisin näyttääkin.

Ja koska mikään ei riitä, olen jo alkanut haaveilla yhdelle valaisimelle kaveriksi toista samanlaista. Eivätkä ne kynttilälyhdytkään huonoja olisi. Sitä paitsi voihan olla, että remontin jälkeen paljastuu monta uutta paikkaa, johon tuollainen pieni, kapea Lantern voisi olla ihan omiaan. Ja saattaisivathan ne sopia myös muissa väreissä ikään kuin kodin väripilkuiksi. Eihän sitä tiedä. Kannattaa nyt ainakin jatkaa haaveilua.

Terveisin, I

Ps. Nämä rasittavat energiansäästölamput tuskin tekevät Lanternille ihan sitä oikeutta, mitä hehkulamput tekisivät. (Ja minun kuvani tuskin tekevät energiansäästölampuille sitä oikeutta, mitä joku toinen kuvaaja niille tekisi.) Niissä vain on jotenkin niin kalsea valo. Täytyy siis kaivaa kaappeja, jos meillä olisi vielä joitakin hehkulamppuja jäljellä.

Emme me ainakaan niitä ole mihinkään hävittäneet.

Mummon lipasto

Meidän filosofiamme materian suhteen on vähän sellainen, että mitään ei heitetä pois ja jos jonkin voi saada edullisemmin, se hankittakoon. Noin viikon välein muistamme olla kiitollisia siitä, että olemme siinä suhteessa samanlaisia. Aika monta isoa "keskustelua" saisi varmasti aikaiseksi, jos asia olisi toisin.

Tästä filosofiasta johtuen esimerkiksi huonekaluistamme iso osa on sellaisia, jotka olemme saaneet, koska joku muu ei ole niitä tarvinnut tai halunnut. Joukossa on myös niitä, jotka olemme ostaneet joko halvalla kaupasta, huokealla kirpputorilta tai säilyttäneet entisestä elämästämme.

Todettakoon, että filosofiamme on pätevä vain siksi, että lähipiirillämme(kin) on niin hyvä maku, että huolimme heidän entisiä huonekalujaan ja muita tavaroitaan.


Mutta nyt, saanko esitellä viimeisen saamamme huonekalun, mummoni 1950-luvun lipaston:

Tämä on kyllä mielestäni aika kaunis vanhaksi huonekaluksi. Periaatteessahan olemme klassisen moderniuden kannattajia, mutta käytännössä meillä on esimerkiksi tämän lipaston seurana pari muutakin 1950-luvun lipastoa (ja niiden seurana muutama ikea). Ne on saatu toisen puolen isoäidiltäni. Tässä kodissa ne ovat löytäneet paikkansa oikein mukavasti eikä heitä remontin jälkeenkään unohdeta. Näistä lipastoista emme nimittäin enää luovu.

Tämä esittelyssä oleva lipasto on kulkenut mummoni elämässä monessa kodissa, siirtynyt sen jälkeen äidilleni kulkien lähes yhtä monessa paikassa, ollut tilanpuutteen vuoksi monta vuotta varastossa ja päätynyt nyt siis meille. Kunhan remppa on valmis ja tiedän, miltä täällä oikeasti näyttää, vaihdan vetimet tyyliin sopivaksi. Joko lipaston tai kodin tyyliin.

Lisäksi V saa luvan hankkia isäni järkevästi asentamien lastulevyhyllyjen tilalle samanlaiset vanerilevyt kuin alkuperäisetkin hyllyt ovat. Vaikka todennäköisesti hän ei niin teekään. Miksi appiukon järkiratkaisua ryhtyisi muuttamaan ihan turhan päiten.



Terveisin, I

Tauko

Pidimme taukoa blogin pitämisessä - vaikka emme olleet vielä päässeet puusta pitkälle koko touhussa. Päätimme myös, että on se vain helpompaa, jos pelkkä rouva bloggaa. On meinaan vähän vähemmän kompromisseja ja keskustelua. Se on aina tavoiteltava olotila avioliitossa.

Remppa ei ole vielä alkanut, joten sen tiimoila ei ole mitään kerrottavaa. Tai on se sen verran alkanut, että V katselee usein esimerkiksi ruokapöydässä oudosti pitkin seiniä ja kattoja. Aluksi ihmettelin, mitä hän siellä näkee. Nyt tiedän, että siellä näkyy Remontti Itse.


Terveisin (tulppaanien ja flunssan keskeltä), I

Parvekkeen valojen virittäminen

Totuttelemme uuteen vähän kaikessa. Myös parvekkeessa. Aiemmin meillä oli Espoossa kunnon kokoisen parvekkeen lisäksi noin kymmenen neliön lasitettu terassi, johon mahtui säilytyskalusteita, istutuksia, tuolit ja pöytä, sisustusjuttuja, paljon kynttilöitä - ja koirat jäähylle. Nyt meillä on alle kolmen neliön parveke, jossa en ole edes kunnolla käynyt.

Tästä syystä emme ole vielä oikein saaneet aikaiseksi sitä laittaakaan muuten kuin valojen osalta. Niiden virittämisen yhteydessä käytiin taas yksi ikimuistoisista parisuhdekeskusteluista:

I: "Nyt ne valot pitää laittaa partsille. Minä haluan ne sinne!"
V: "Joo, laitetaan. Kiedotaan tää vanha valoverkko tohon kaiteen ympärille. Siitä tulee aika kiva."
I: "Mitä ihmettä?! Mikä valoverkko? Eihän me voida tota verkkoa tohon kietoa, eihän se sovi! Minä haluan uudet valot siihen. Oikeat. Sellaiset, jotka kuuluu kietoa parvekkeen kaiteen ympäri."
V: "Jos minä vähän näytän, miten ajattelin. Tuupa vähän auttamaan."
I: "Ai että minun pitää nyt seistä jäätymässä siellä parvekkeella virittämässä jotain ihme verkkoa kaiteen ympärille?!"
V: "Otatko vähän tosta kiinni, niin minä laitan."
I: "Pah!"

I: "Tähän tarvitaan nippusiteitä, ei tää muuten pysy."
V: "Vein nippusiteet jo varastoon. Mitenköhän tää saatais kiinni?"
I: "Etkä vieny! Eihän niitä sinne ois vielä pitäny viedä! Näätkö, nyt niitä ois tarvittu!"
V: "Niin joo, mutta vein kuitenki."
I: "Äh, haen lankaa."

I: "Ei mee hyvin noin! Tuosta täytyy vähän säätää. Tuosta se repsottaa. Kato nyt miten se lanka roikkuu. Anna ku minä tulen laittamaan!"

I: "Minäkö täällä nyt seison kieputtamassa tätä vitsin verkkoa. Täällä jäätyy!"
V: "Muru, tuonko takin?"

V: "Noni, laitan töpselin seinään."
I: "Toihan on tosi kiva! Aika kiva idea laittaa toi valoverkko tohon kaiteen ympärille."

<3

Kilpavarustelu on jo alkanut. Naapureille on ilmestynyt aika kivoja jouluvaloja parvekkeille, ikkunoihin ja ulos puihin.

Terveisin, I

Jouluradio

Varmasti jokainen on jo tietoinen iki-ihanasta ja kohta jo aika perinteisestäkin Jouluradiosta. Mutta en silti malta olla hehkuttamatta sitä. Meillä se soi tällä hetkellä koko ajan. Tunnelmasta riippuen joko perusradio, Rouhea joulu, Klassinen joulu, Julradion tai Xmas. Kauneimpia joululauluja ryhdymme kuuntelemaan lähempänä joulua.

Tämä sopii hyvin sekä töiden, kotitöiden, ruoanlaiton että olemisen taustalle. Olen ihan innoissani Jouluradiosta! Ja niin on V:nkin oltava. Koska pakoon ei pääse.

Terveisin, I

Ps. Kuvat ovat Jouluradion sivulta. Siellä oli medialle tarkoitettua sisältöä. Tulkitsimme tässä tapauksessa itsemme sellaiseksi.

Eräskin keskustelu työnjaosta

Työnjako meillä tässä uudessa kodissa on vanhastaan hyväksi havaittu ja selkeä: se tekee, joka ehtii, jaksaa, viitsii ja katsoo asiakseen. Toistaiseksi se on täälläkin toiminut aika kivuttomasti. Tosin eipä meidän kahden aikuisen ja kahden nartun huushollissa kovin paljoa ole tekemistäkään. Ihmiset ovat lähinnä töissä ja koirat lähinnä ovat.

Jos olemme samaan aikaan vapaalla, meillä saattaa kotitöiden tekeminen mennä vaikkapa näin:
V: "Pitäisikö meidän järjestää tuo kylppäri?"
I: "No, en minä ainakaan, minulla on muuta. Olen suunnitellut jo omat tekemiseni. Järjestä ite."
V kohta: "Muru, järjestetäänkö kylppäriä yhdessä?"
I: "Ei, minä en! Tee ite!"
V: "Mutta se olisi hyvä järjestää. Voitko auttaa minua?"
I tulistuen: "Voi vitsit, järjestetään sit! Eihän minun tekemisilläni ole mitään väliä."
*Kylppäriä järjestetään. I kiukuten, V varoen. Lopulta kylppäriä on järjestelemässä I, sillä V tekee jotain muuta. Esimerkiksi töitä.
I myöhemmin: "Muru, oli se aika kiva juttu, että järjestettiin yhdessä kylppäri."
V: "Enkös sanonutkin!"
<3

Tulevassa kodin remontissa työnjako on vielä tätäkin selkeämpi: V suunnittelee, ajattelee ja tekee, I kommentoi, käyttää veto-oikeuttaan ja marmattaa. Jostain syystä kumpikin on oikeastaan aika tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen

Terveisin, I